HAYDEN THOMPSON: Hayden Thompson
Hayden Thompsonin uusin levy on paras koskaan Suomessa tehty country-albumi. Varmuuden vuoksi kuuntelin kasan hienoja kotimaisia alan levyjä (Vanha Isäntä, Mike Westhues, Tom Kuchka jne.) varmistaakseni mielipiteeni. Ainutlaatuiseksi levyn tekee maestron hieno lauluääni ja pieteetillä valitut biisit. Johnny Cashin, Waylon Jennigsin ja Charlie Richin kaltaisten ikonien lisäksi levyltä löytyy vähemmän tunnetumpien biisinikkareiden kolttosia. Hayden Thompsonin oma ’Sixteen Dollars Eighty-Eight Cent’ ja Lexie ja Mildren Burkin ’I’ve Got It Again’ vetävät vertoja levyn kuuluisimmille biiseille.Ydinryhmä Olli ja Janne Haavisto, Tommi Viksten ja Pekka Gröhn eivät välttämättä ole maailman parhaita muusikoita erikseen, mutta yhdessä he muodostavat yhden maailman parhaimman kokonaisuuden. Suomessa ei ole toista ryhmää, joka selviäsi näin vakuuttavasti kuivin jaloin yhdysvaltalaisen juurimusiikin esittämisestä.
Hayden Thompson oli ikuinen häviäjä ennen tätä levyä. Hartaimmat rockabilly miehet tunsivat miehen maineen, mutta suuremmalle yleisölle Thompsonin musiikki ei ole koskaan tullut tutuksi. Thompsonin ura käynnistyi Sun -levy-yhtiössä jo 1950-luvun puolivälissä, mutta ura ei ottanut tuulta alleen. Vaikka levyjä ilmestyi silloin tällöin oli muusikon ura turhan kivinen ja leveämpi leipä löytyikin sekalaisista hanttihommista. Nyt 66 -vuotiaana eläkeläisenä mies pamautti parhaan levynsä markkinoille. Ja ihme kyllä tämä tehtiin kaikista maailman maista juuri suomessa ja täysin suomalaisin voimin.
Erikoismaininnan saa levyn tyylitietoiset kannet. Albumi kannattaisi julkaista myös vinyylinä ihan vain kansien takia.
Jos miehen ura kiinnostaa tarkemmin lue Big Beat -lehden uusin numero 1/2007.

0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home