VESA-MATTI LOIRI: Ivalo

Voin kuvitella alkutilanteen: levy-yhtiössä on ajateltu ‘tehdä Johnny Cashit’ eli yhdistää kaksi erilaista maailmaa ja toivoa lopputuloksen synnyttävän jotain ainutkertaista. Siinä missä Cash esitti Nine Inch Nailsia akustisesti ja pelkistetysti tekee Loiri saman Tehosekoittimelle ja CMX:lle. Minusta valmis levy vertautuu kuitenkin enemmin Tauno Palon Kulkurin kannel -albumiin kuin Cashin American -sarjaan. Vaikka mitä väliä lainatulla alkuidealla on jos lopputulos on todellakin jotain ainutkertaista.

Rokkibiiseistä huolimatta kyse on laulelmalevystä. Tulkinta ja tekstit ajavat kaiken muun edelle. Vähäeleinen musisointi (lähinnä akustisenkitara ja kosketinsoittimet) antaa tilaa kuulla äänenpainoja ja muita hienovaraisia asioita. Myös tarinat nousevat esiin toisella lailla. Vaikka olen kuullut alkuperäiset laulut kymmeniä ja kymmeniä kertoja tuo Loirin tulkinta niihin oman kulmansa. En ole koskaan tiedostanut, että Olkinaisen ‘helman alta pilkottaa musta kieli viikatteen’ (Miljoonasade) tai ’kun olet poissa makaan yksin veren kohinaa kuunnellen’ (Eppu Normaali). ’Ihmisen ikävä toisen luo’ (Mikko Alatalo) on levyn rohkein veto. Kuka meistä ei olisi pilannut iloista kalja- /karaoke-iltaa tämän nyyhkyklassikon soidessa. Hyvä biisi on hyvä biisi vaikka patiolla paistaisi.

Näyttelijöillä on paha taipumus joskus ylitulkitaan ja näin tapahtuu paikoin nytkin. Se ei kuitenkaan estä levyn kuuntelua. Suositellaan nautittavaksi yksin kello 04.00 aamuyöllä.